Hyvää äitienpäivää minulle!

Tasan vuosi sitten äitienpäivän aamuna saimme tietää, että meille tulee vauva. Uutinen aiheutti tunnevyörynä iloa, innostusta, jännitystä ja hämmennystä. Tuntui uskomattomalta ajatella, että vuoden päästä äitienpäivänä meillä olisi ihan oikea vauva. Vähän pelottikin ajatella asiaa liian konkreettisesti, jos jokin menisikin vielä pieleen. Tänä äitienpäivänä sain onnellisesti herätä se pieni kainalossa, josta vuosi sitten kaksi viivaa raskaustestissä kertoi. Tämänkin aamun tunnelma oli iloinen ja innostunut, mutta jännityksen tilalle on tullut levollisuus ja hämmennys on vaihtunut varmuuteen. Minä olen äiti.

Olin niin monta kertaa elämäni aikana ajatellut, miten onnelliselta tuntuisi saada oma lapsi ja olla äiti, että aloin raskausaikana pelätä, jos äitiys ei tunnukaan siltä, miltä kuvittelin sen tuntuvan. Olin myös kuvitellut sen hetken, kun vauva syntyy ja saan hänet syliini. Kuinka onnellinen olisin ja rakastuisin vauvaan heti täysin. Olinkin vähän pettynyt siihen, etten saanut nähdä vauvani ensi hetkiä ja kun sain nähdä vauvan ensi kerran, olin lääketokkurassa ja todella uninen. Vaikka olin tietenkin onnellinen vauvasta, ei hetki vastannut kuvitelmaani.

Kuitenkin kun muutaman tunnin vielä tokenin synnytyksestä ja pääsin rauhassa tutustumaan vauvaan, sain kokea sen, mitä olin odottanut. Pieni tyttö todella valloitti sydämeni. En ollut osannut edes kuvitella sitä iloa, kun kuuntelee oman pienen tuhinaa ja katselee, kun vauva venyttelee. Ei ole mitään kauniimpaa ja ihanampaa maailmassa kuin oma lapsi.

Synnytyksen jälkeen ja imetyksen alussa kävin läpi monenlaisia tunteita ja välillä pysähdyin miettimään, onko oikein, etten koko ajan ole vain onneni kukkuloilla. Kaikki kuitenkin tasaantui ja tällä hetkellä äitiys on minulle sitä vaaleanpunaisessa kuplassa elämistä, mitä olin odottanut. Ne hetket tekevät niin onnelliseksi, kun lapsi hymyilee ja tuntuu, että sulaa rakkaudesta. 

Toivon, että voisin aina nähdä ja tuntea äitiyden positiivisesti niin kuin nyt, vaikka haasteita varmasti tulee. Toivon myös, etten antaisi pelkojen puhkaista tuota rakkauden kuplaa, jonka suojassa nyt elämme.

”Käännyt minuun päin ja virnistät,

Ja minä tiedän, että ymmärrät,

Vaikket sano vielä sanaakaan.

Silmäsi sen mulle kertovat,

Nuo tummansiniset ja avarat,

samaa salakieltä me puhutaan.

Toivon, että päästä vuosien,

tulet luokseni silloin juoksien,

vaikka omia teitämme jo kuljetaan.

Käännyt minuun päin ja virnistät,

ja minä tiedän, että ymmärrät,

kuinka paljon sinua rakastan.”