17.9.2019

Vasta vuosi Suomessa


Noin vuosi sitten tulimme Saksasta takaisin Suomeen.  Muistan, kuinka yritettiin saada tavarat mahtumaan matkalaukkuihin, siivottiin ja yritettiin päättää, mitä viimeisinä päivinä Saksassa vielä tehtäisiin. Huomattiin, mitä kaikkea kivaa piti tehdä, mutta oli jäänyt tekemättä. Elämä Saksassa oli muuttunut vuoden aikana arjeksi, ja nähtävyyksiä ja retkiä tuli tehtyä lähinnä silloin, kun meille tuli vieraita Suomesta. Vaikka syyskuun aikana oli vähän haikeaa hyvästellä ystäviä ja tuttuja paikkoja, odotin jo kovasti läheisten tapaamista Suomessa. Etenkin raskauden suhteen tuntui siltä, että lähipiiri Suomessa odottaa tulevaa vauvaa ihan erilailla kanssani kuin uudet tuttavuudet Saksassa ja oli mukava päästä jakamaan tätä odotusta vähän lähempänä.

Saksassa oli syyskuussa vielä kesäisiä päiviä. Illat alkoivat viiletä ja välillä sateli, mutta päivisin saattoi olla vielä oikein lämmintä. Ne ilmat toivat mieleen ne innostuksen ja jännityksen tunteet, kun saavuimme ensimmäistä kertaa Stuttgartiin ja aloimme tutustua kaupunkiin. Vuosi sitten saavuimme loppukesän tunnelmista syksyiseen ja sateiseen Suomeen. Uusi alku Suomessa ei ollutkaan sitten niin helppo ja mukava kuin olin ajatellut, mutta nyt vuoden päästä voin ilokseni todeta, että viimeinen puoli vuotta on ollut elämäni parasta aikaa.



En ole kaivannut Saksaan, mutta olen iloinnut siitä, että muutamien ystävien kanssa yhteydenpito on säilynyt välimatkasta huolimatta. Ei välttämättä aina kovin tiiviinä, mutta kuitenkin säilynyt siitäkin huolimatta, että elämäntilanteet ovat ehtineet muuttua vuoden aikana. Yhteydenpito on ollut luontevinta niiden kanssa, joiden kanssa tuli muutenkin nimenomaan juteltua paljon. Tutustuin yhteen aivan mahtavaan tyyppiin ja luulin, että yhteydenpito olisi ollut tiiviimpää, mutta se on jäänyt kuitenkin aika vähäiseksi, vaikka edelleen välillä viestitellään. Suurin syy oli ehkä juuri se, että tehtiin paljon kaikkea yhdessä, eikä puhelimessa puhuminen tai viestittely tunnu niin luontevalta. Toisaalta on myös pari ihmistä, joiden kanssa en osannut odottaa yhteydenpitoa, mutta kuulumisia tulee kuitenkin edelleen vaihdettua.

On ollut myös mukava huomata, että saksan kielen taito ei ole kadonnut kokonaan, vaikka kieltä en ole juurikaan käyttänyt vuoteen. Ymmärrän edelleen saksaa jonkin verran ja pystyisin vähän puhumaankin. Sanoja joutuu vähän hakemaan, taivutusmuotoja miettimään ja kielioppi täytyisi kerrata, mutta tuntuu siltä, että aiemmin opitun saisi aika helposti palautettua mieleen. Välillä tekisi mieli puhua saksaa, mutta kynnys puhua on kasvanut. Saksassa oli pakko vaan yrittää rohkeasti huonolla saksalla alusta asti, mutta Suomessa tekee mieli turvautua saksankielisten kanssa vahvempaan yhteiseen kieleen eli suomeen tai englantiin.


Kun tammikuussa vauva mullisti elämämme, ei Saksa ole oikeastaan mahtunut ajatuksiini. Elämä Saksassa tuntuu kaukaiselta ja vaikea uskoa, että vasta vuosi sitten tulimme takaisin. Meidän vauva-arki on ollut niin mukavaa, etten ole kaivannut mitään muuta. Tuo pieni lapsi kuitenkin kasvaa hurjaa vauhtia ja se muistuttaa siitä, että joskus elämään mahtuu taas muutakin kuin äitiyttä. Pikkuhiljaa mieleen onkin hiipinyt kysymys, mikä olisi seuraava seikkailu ja milloin olisi sen aika. Siihen asti on hyvä hetki nauttia tästä hetkestä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti